Hallittu kansallinen itsemurha



”En tiedä olenko ainoa, mutta pelottaa tämä ilmapiiri Suomessa. Löysin perustein rikostuomioita sanomisista. Autoihin (ja varmaan kohta myös ihmisiin) paikantimia. Kaikki kielletään, niin syöminen, vapaa liikkuminen, puhuminen, ajatteleminen, pisteytykset terveystietojen perusteella... Jos joku pohtii miksi pahoinvointi lisääntyy nykyään, niin ehkä kannattaisi perehtyä valtakunnan puheenaiheisiin.”


Ylläoleva kommentti on peräisin Ilta-Sanomien keskustelupalstalta, vihapuhetta käsittelevän jutun yhteydessä.


Tämä psykologinen alistaminen - ihmisten kontrollointi medianarratiivin kautta - on se tekijä joka viime kädessä tuhoaa Suomen. Sitä tekijää vastaan tulisi taistella, kieltäytymällä omaksumasta liberaalia arvomaailmaa. Se arvomaailma ei nimittäin ole sen enempää suomalainen, ruotsalainen kuin venäläinenkään. Se ei ole yhdenkään vapaan kansakunnan arvomaailma. Se on hirvittävä totalitäärinen vankila, johon kansoja on suljettu. Mutta silti, on jokaisen päätettävissä antaako sulkea itsensä sinne vai ei. Viime kädessä kysymys on valinnasta.


Otan pienen esimerkin siitä mitä tarkoitan narratiivin kontrollilla. Meille on jo pitkään taottu päähän että Suomessa on pula (halpa) työvoimasta - koska maamme kansainvälinen kilpailukyky on heikentynyt korkeista työvoimakustannuksista johtuen. Mikä taasen johtuu siitä että taloudellamme ei ole enää joustopuskureita, sillä emme kykene harjoittamaan itsenäistä rahapolitiikkaa. Mutta koska ero eurosta ei voi tulla korruptoituneelle poliittiselle eliitillemme kysymykseen, niin huomio on saatava muualle. Ja siihen tarvitaan saumatonta, kontrolloitua ja koordinoitua medianarratiivia. Juuri tästä johtuen media ei voi mitenkään olla vapaa liberaali-demokratiassa, koska vapaa ja riippumaton media romuttaisi kontrolloidun narratiivin. Meitä hallitaan siis narratiivin, kerronnan, kautta. Juuri kuten pienille lapsille kerrotaan mörkötarinoita, jotta nämä pysyisivät aisoissa. Tässä tapauksessa suomalaisia estetään kyseenalaistamasta eurojäsenyyttä, ja samalla meille opetetaan että suomalainen on ahne ja laiska, koska vaatii palkkaa työstään.


Toinen tekijä mikä liittyy (halpa) työvoimapulaan on perhekokojen pieneneminen. Koska suomalaiset naiset eivät halua synnytttää - näin meille kerrotaan median taholta - niin siksi tänne on välttämätöntä tuoda (halpaa) työvoimaa muualta.Virallinen narratiivi haluaa jälleen viedä huomion muualle, mainitsematta lainkaan sitä että tilanne on tietoisesti ja tarkoitushakuisesti synnytetty. Itse muistan miten jo Kekkosen Suomessa alettiin muokata mielipideilmastoa suotuisaksi perhekokojen pienentämiselle. Ja kun syntyvyys aleni, niin sen jälkeen huolestuttiin siitä mistä löydetään lisää veronmaksajia, maksamaan meidän eläkkeemme. Mutta sen sijaan että suomalaisia olisi kannustettu saamaan lisää tulevaisuuden veronmaksajia, alettiinkin tuomaan työvoimaa ulkomailta.


Hölmöläisten puuhaa? Vai tarkaan harkittu tietoinen prosessi kansallisvaltion hävittämiseksi? Nykyisin lienee ilmiselvää että totuus löytyy jälkimmäisestä lauseesta. Syntyvyyden lisäämisen pitäisi siten olla eräs tärkeimmistä päämääristä kansallisvaltion säilyttämiseksi. Ja keinoja siihen kyllä löytyy.


Syntyvyyden lisääminen - ja vapautuminen valheen vallasta - olisivat ensi askeleita Suomi-neidon vapauttamiseksi sen raiskaaja porukan käsistä, joka täällä parhaillaan häärää.


Mutta seuraava askel olisikin sitten globalisaation - ja sen lieveilmiöiden torjuminen. Globalisaatio palvelee vain jättimäisiksi paisuneiden monikansallisten suuryritysten etuja, ja sitä myötä omaisuus-massat keskittyvät entistä harvempiin käsiin. Globalisaatio ei myöskään synnytä parempaa maailmaa, koska sen tarkoitus ei ole se.


Ajatellaanpa vaikka ympäristökysymyksiä. On varmasti jokaisen kansan etu että maapallo säilyy puhtaana ja saasteettomana. Tämä toteutuu vain jos kaikki kansat huolehtivat omasta tontistaan, omalla tavallaan ja omien resurssiensa puitteissa. Ylikansallisten instituutioiden kansallisen vallan ylittävät säädökset, jotka toteutetaan kansainvälisten sopimusten puitteissa, eivät johda muuhun kuin siihen että monet allekirjoittajavaltiot eivät noudata niitä.


Yksinkertaisesti siitäkin syystä että resurssit eivät ole kaikilla samat. Yhtenäinen säännöstö on poliittisten vaikeuksien lisäksi myös toteuttamismielessä sula mahdottomuus. Uskoisin että todellinen tarkoitusperä piilee tässäkin muualla. Ympäristötekijöitä käytetään tekosyynä, monen muun tekijän ohella, jotta kyettäisiin ulottamaan globaali, yli-kansallinen, valta kaikkialle. Toisin sanoen näiden sopimusten tarkoitus on mitätöidä ja lakkauttaa kansallinen vallankäyttö.


Tosiasiassa globalisaatio johtaa siten usein täysin päinvastaisiin seuraamuksiin kuin päältäpäin näyttäisi -  koska tarkoitusperä on jokin muu. Mikään ei siis ole sitä miltä se näyttää. Maahanmuutto, yksityistäminen ja valtioiden velkaantuminen lähtevät kaikki samasta lähteestä ja palvelevat samaa päämäärää: kansallisvaltioiden tuhoa.


Kolmisenkymmentä vuotta sitten Harri Holkerin hallitus(1) puhui muutoksen airuena "hallitusta rakennemuutoksesta". Niihin aikoihin harvempi ymmärsi mitä kaikkea tuo eufemismi piti sisällään. Totuudellisempaa olisi ollut jos Holkeri olisi puhunut ”hallitusta kansallisesta itsemurhasta". Mutta eihän semmoinen puhe olisi voinut tulla kysymykseenkään, sillä eihän Suomen kansa antanut mandaattiaan silloisille poliitikoille Suomen viemiseksi kansalliseen itsemurhaan, hallittuun tai ei. Hallittu rakennemuutos oli siis kätevä eufemismi niille jotka itse olivat hyvin perillä siitä mitä oli tulossa.




https://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus (1)




Julkaistu 14. 7. 2020




Biopoliitikot



Venäläisen poliittisen filosofin Alexander Duginin mukaan aito politiikka ja politiikanteko ovat kuolleet jo ajat sitten. Politiikasta on tullut uusliberalismin myötä vain kulissi, pelkkää toimeenpanevaa valtaa, toisin sanoen yksi jättimäinen globaali kumileimasin. Dugin - kirjoittaessaan siitä miten (uus)liberalismi, saavutettuaan hallitsevan aseman, hylkäsi politiikan - mainitsee poliittisessa manifestissaan The Fourth Political Theory, sivulla 12: ”Kävi ilmi että etteivät ainoastaan tappiolle jääneet poliittiset ideologiat jättäneet näyttämöä, myös politiikka, ja jopa liberalismi itsessään, sen ideologisissa muodoissaan poistuivat näkyviltä.” Selvyyden vuoksi sanottakoon tässä että ylläolevassa lainauksessa Dugin viittaa klassiseen liberalismiin, jonka luojat kääntyisivät haudoissaan, mikäli näkisivät millaisen Frankensteinin hirviön ovat synnyttäneet. On hyvä pitää mielessä että kaiken muun myötä myös alkuperäinen liberalismin käsite on kuollut uusliberaalissa prosessissa.

Saman kappaleen edeltävissä lauseissa Dugin nostaa esiin käsitteen biopolitiikka(1), joka on eräänlaista ali-politiikkaa, jossa politiikanteon objekti on enää esimerkiksi yksittäinen kansalainen, tai kansalaisryhmät. Siksi biopolitiikan päämäärä ei voi olla yhteiskunnan kokonaisetu, tai edes kansakunnan olemassaolon takaaminen. Sen varsinainen prioriteetti saattaakin olla vaikka (fyysinen) elämä itsessään, sen säilyminen kaikissa muodoissaan. Mutta pitkälle vietynä tämä hinnalla millä hyvänsä elämää puolustava ajattelu synnyttää pahoja ristiriitaisuuksia, ja voi kääntyä itseään vastaan. Koronakriisi ja sen ympärillä vellova keskustelu siitä, että onko lääke - yhteiskuntien sulkeminen - pahempi kuin tauti, lienee yksi esimerkki tästä.

Pähkinänkuoressa biopolitiikka edustaa täysin materialistista maailmankäsitystä, joka ei tunne muuta kuin ihmisen fyysiset tarpeet, ja on siksi perusluonteeltaan tuhoava voima. Hyvä kumppani globalismille joka hylkää tradition, ja jonka on onnistuakseen purettava klassisten poliittisten ideologioiden lisäksi myös ihmisen yhteys hengelliseen. Vaikka biopolitiikka ei ole yksiselitteinen käsite, niin sen ymmärtäminen auttaa jossain määrin ymmärtämään myös nykyisen poliittisen eliittimme toimia.

Koska Duginin mukaan politiikka menetti yhteytensä suuriin poliittisiin ideologioihin - individualismin ja konsumerismin syrjäyttäessä ne - ja lakkasi olemasta politiikkaa, niin jäljelle ei jäänyt muuta kuin jättimäinen ideologinen tyhjiö. Eräänlainen metafyysinen limbo, jossa epä-poliitikot saavat palkkansa siitä että hokevat toinen toistaan tyhjempiä fraaseja globaalista tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, arvopohjasta, ilmastonmuutoksesta ym. Suomisanakirja muuten väittää metafyysisen tarkoittavan teoreettista tai yliluonnollista(2). Mutta ehkä tarkempi käännös olisi ei-aineellinen, aineellistumaton. Niin tai näin, nimenomaan tuossa merkityksessä haluaisin ilmaisua  käyttää. Sillä tyhjät fraasit eivät koskaan aineellistu. Ja tässä on kätketty toivo kaikille niille jotka kärsivät tästä mielettömyydestä joka on hallinnut maatamme jo pitkään.

Koska nykyiset bio-epä-poliitikkomme ovat jääneet roikkumaan metafyysiseen limboon kuolevien ideologioiden ja taloudellisen vallan välille, niin ehkä aito vallankumous olisikin kaiken päätösvallan palauttaminen maamme poliittiselle järjestelmälle - hallitukselle ja eduskunnalle? Siten kykenisimme harjoittamaan itsenäistä rahapolitiikkaa, itsenäistä ulkopolitiikkaa ja yli kaiken: määrittelisimme itse oman arvomaailmamme. Toisin sanoen palaisimme uusliberaalista demokratiasta takaisin tasavaltaan. Hullua, eikö vaan: suuri osa kansastamme haluaa edelleenkin uskotella itselleen elävänsä (parlamentaarisessa) demokratiassa, käsite jonka todellista sisältöä he eivät edes tahdo ymmärtää - ainakaan niin kauan kuin leipää ja sirkushuvia riittää. Niinpä havainto siitä että valta palaa sinne missä he ovat luulleet sen koko ajan lepäävän saattaisi olla traumaattinen kokemus, synnyttäen entisestään vain pahenevan kognitiivisen dissonanssin(3). 

Lähteenä käyttämäni Wikipedia selittää kognitiivisen dissonanssin jotenkin ympäripyöreästi, tässä lainaus: ”Kognitiivinen dissonanssi on psykologian termi, jolla tarkoitetaan kahden ristiriitaisen kognition kokemista. Kognitiolla voidaan tarkoittaa mitä tahansa tajunnan osa-aluetta kuten asennetta, emootiota, käsitystä tai käyttäytymistä. Teorian mukaan kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa.”

Jos hyväksytään ylläoleva selitys ihan sellaisenaan niin silloin kognitiivisesta dissonanssista, eli todellisuuden ja mielikuvien välisestä ristiriidasta, vapautuisi yksinkertaisesti muuttamalla mielipiteitään ja asennoitumistaan. Juuri tämänkaltaiseen ajatteluun perustuu myös limbossa leijuvien päättäjiemme maailmanparantaminen, ikään kuin epäkohdat poistuisivat asennemuutoksen avulla. Biopolitiikan harjoittamisen myötä heistä on tullut poliitikkojen sijasta asennekasvattajia.


https://www.oxfordbibliographies.com/view/document/obo-9780199756223/obo-9780199756223-0170.xml (1)

https://www.suomisanakirja.fi/metafyysinen (2)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi (3)


Julkaistu 30. 5. 2020




Maailma muuttuu - muuttuuko Suomi?



Jos oletetaan että Suomi saisi päättäjät jotka lähtisivät etsimään tietä ulos globalismin orjuudesta, niin minkälaisia vaihtoehtoja heillä olisi? Onhan meille jo pitkään valtamedian toimesta taottu päähän ettei meillä ole vaihtoehtoja, että globalisaatio on väistämätöntä ja että Suomi kuuluu Länteen jne. Toisin sanoen: Suomella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakata olemasta itsenäisenä kansakuntana. Tähän ajatukseen on miltei koko poliittinen eliittimme sitoutunut, sitoutunut tuhoamaan maamme itsenäisyyden. Ja vaihtoehdottomuus on alusta alkaen ollut keskeinen argumentti tässä, koska sen avulla voidaan perustella myös mitä mielettömimmät ja tuhoisimmat poliittiset ratkaisut. Kätevää, eikö vain?

Koronaviruksen jälkeinen aika ei välttämättä vie ajopuun lailla koskeen päätynyttä maatamme automaattisesti väljemmille vesille. Vaikka nykyinen malli globalisaatiolle onkin tullut tiensä päähän, niin mitä tilalle? Kiina vetoinen totaalisesti kontrolloitu painajainen(1), jossa kansalaisia valvotaan ennennäkemättömässä mittakaavassa, vai aito moninapainen malli?

En usko ensimmäiseen vaihtoehtoon, Kiinasta ei ole globaaliksi veturiksi. Ei edes yhteistyössä globaalien instituutioiden, kuten nyt esimerkiksi WHO, kanssa. Riikka Söyring tuo valoon näitä globalistien yhteisiä pyrkimyksiä tässä Vastavalkeassa julkaistussa artikkelissaan(2). Mutta onnistuakseen, WHO:n, Bill Gatesin ja kumppaneiden suunnitelma levittää Kiinan malli koko maailman kattavaksi vaatisi paljon enemmän poliittista voimaa taakseen. Kiinan vaikutusvalta maailmassa on ennenkaikkea taloudellista, ja sitäkin rajoittaa Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäinen talousriippuvuus.

Toisin sanoen Kiina tarvitsee Yhdysvaltoja, ja myös EU:ta, markkina-alueiksi tuotteilleen. Siksi Kiina ei kykene edistämään pelkästään omia pyrkimyksiään maailmanpolitiikassa, olivat ne sitten mitä tahansa. Eikä Kiina omaa myöskään samankaltaista merkittävää poliittista vaikutusvaltaa kuten Venäjä, jolla on energiantuottajana keinonsa kiristää Länttä. Huomatkaa tässä yhteydessä että Kiina ei tuota energiaa, päinvastoin, se on eräs suurimmista(ellei suurin) energian kuluttajista maailmassa. Ja siinä piilee tämän Aasian mahdin todellinen akilleen kantapää.

Myös Venäjän sotilaallinen pelote on huomattava, toisin kuin Kiinan kansanarmeijan, jonka kyky projisoida voimaa tositilanteessa jää vielä toistaiseksi arvailujen varaan. Luulisinkin että tämänlaiset sotilas-analyyseiksi naamioidut artikkelit(3) läntisissä valtamedioissa ovat tarkoitushakuisia. Motiivina on ehkä vain saada yleinen hyväksyntä puolustusbudjettien kasvattamiseen. Niin tai näin, Kiinan todellisesta sotilaallisesta iskukyvystä ei ole tällä hetkellä mitään näyttöä, ja globalismin uuden veturin tulisi kyetä tarvittaessa taivuttamaan vastaan hangoittelijat tahtoonsa vaikka väkivalloin. Joten viime kädessä sekä Yhdysvaltain(niin kauan kuin Trump on presidentti) että Venäjän poliittinen ja sotilaallinen voima seisovat tämän globaalin painajaisen tiellä.

Kaukaa haettua? Tuskinpa vain, Gatesin ja Sorosin kaltaiset vaikuttajat jäävät nuolemaan näppejään nimenomaan siksi koska näiden suurvaltojen omat, itsekkäät, intressit sivuuttavat tarvittaessa globaalit instituutiot. Globalisaation nykyinen malli on muutoinkin jumittunut risteäviin keskinäisriippuvuuksiin, eikä se enää etene. Joten mitä enemmän Trump vuodattaa tviiteissään ”America first” retoriikkaansa, sitä parempi. Lisäisin tähän sen verran että lause ”America first” tulisi osata asettaa anti-globalistiseen, kansallismieliseen, kontekstiinsa.

Jäljelle jää siis työläämpi malli - moninapainen maailma. Maailma jossa tuon iskulauseen ”America first” pitäisi Suomen osalta kuulua vaikka näin: Suomi ja suomalaiset ensin. Tämä ajatus olisikin varsinainen ongelma poliittiselle syöttiläs-eliitillemme joka on jo pitkään tottunut siihen että mistään ei tarvitse kantaa vastuuta, ja että varsinaiset päätökset tehdään muualla. Ei siis ole tarvinnut vaivata aivojaan yrittämällä ymmärtää maailman kompleksisuutta ja Suomen sijaintia siinä.

Moninapainen maailma pakottaa katselemaan ympärilleen uusin silmin, ja silloin useaan otteeseen raiskattu Suomi-neitokin joutuisi etsimään uusia yhteistyökumppaneita. Näennäisen vaihtoehdottomuuden ongelma muuttuukin valinnan ongelmaksi, koska tällä kertaa voi olla niin että kukaan ei ole kertomassa meille miten toimia, ja siksi viisikko saattaa nyt päätyä aitoon johtajuuskriisiin:

- Herranjumala sentään! Pitääks meidän oikeesti alkaa johtamaan tätä maata? 
- Mä en kyllä ala, ainakaan noitten kaa… 
- Hei, ei teidän tarvitsekaan. Kaikkein parasta olisi kun painuisitte kaikki sinne mistä tulittekin, ja pysysitte hiljaa. 
- Joo, me ollaan saatu tarpeeksemme teistä, ihan väsymykseen asti.
- Jes, ja kun häivytte niin ottakaa toi paskamedianne mukaan.
- Niinpä, ei tartte sitten teidänkään hamstrata vessapaperia.

Jos palataan alkuun ja leikitään edelleen ajatuksella että ylläoleva pikku dialogi kävisi toteen, ja pääsisimme eroon liberaaleista globalisteista(ihan puoluekannasta riippumatta), niin mistä uusi poliittinen eliittimme etsintänsä alkaisi?

Ehkä aluksi olisi olennaista sisäistää perusteellisesti tuo ylläoleva ajatus: Suomi ja suomalaiset ensin. Kansan johtajat saavat mandaattinsa kansalta, eikä uudessa Suomessa saa olla enää jalansijaa millekkään ”arvojohtajuuden” valekaapuun puetulle finanssipiirien vallankaappaukselle. Siksi todellisen vallan täytyy palata talouden parista takaisin poliitikoille. Valta kuuluu poliitikoille jotka toteuttavat suuren hiljaisen suomalaisen enemmistön tahtoa, heille jotka todella osaavat lukea tätä kansaa ja sen ääneen lausumattomia toiveita. Tämä lähtökohta avaa uusia näköaloja niille jotka etsivät kansamme parasta.

Looginen jatke ylläolevalle olisi kaikkien sellaisten pyrkimysten torpedoiminen jotka toimivat vastoin kansallista etua, toisin sanoen karkoittaa raiskaajat Suomi-neidon päältä. Naton kaltaisia ylikansallisia instituutioita tulee vastustaa ennenkaikkea siksi että ne eivät palvele suomalaisten etua, ihan riippumatta siitä mitä atlantistit väittävät. Mutta koska moninapainen maailma voidaan halutessa nähdä myös uutena globaalina mallina, erilaisten sivilisaatioiden vaihtelevan asteisena keskinäisriippuvuutena, niin myös uusi Suomi tarvitsee uusien kumppaneiden lisäksi uudenlaisia kumppanuus-suhteita. Suhteita jotka eivät riistä meiltä itsenäisyyttä, vaan tukevat sitä.


https://katehon.com/article/one-world-digital-dictatorship (1)

https://vastavalkea.fi/2020/04/08/who-suunnittelee-rahoittajineen-digitaalista-id2020-identiteettia/ (2)

https://www.businessinsider.com/chinas-military-power-surpass-the-us-faster-than-you-think-2019-8?r=US&IR=T (3)


Julkaistu 27. 4. 2020